Terveyskysely
Tämä terveyskysely on tarkoitettu kaikille rekisteröidyille novascotiannoutajille. Kyselyyn vastaaminen ei edellytä jäsenyyttä Novascotiannoutajat ry:ssä. Sen tarkoituksena on kartoittaa terveystilannetta ja samalla saada hieman lisätietoa muun muassa tollerien luonteesta, koosta, rakennevirheistä ja kuolinsyistä. PEVISA(perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma)-sairauksia lukuunottamatta jalostustoimikunta saa tietoa rodun terveystilanteesta vain kasvattajien ja omistajien ilmoitusten perusteella.
Kasvattajalistan kasvattajat sitoutuvat raportoimaan jalostustoimikunnalle kasvattien terveystilanteesta. Kun pennut ovat noin kahden vuoden ikäisiä, kasvattajan tulee ottaa yhteyttä pennunostajiin ja pyytää heitä täyttämään, tai täyttää itse tämä terveystietolomake kasvatista.
Jokaisen koiran tiedot ovat tärkeitä riippumatta siitä onko koira terve, sairas tai jo edesmennyt. Lomakkeen voi täyttää koiran elinaikana usemman kerran, jos esimerkiksi sen terveydentilassa tapahtuu muutoksia tai se kuolee/lopetetaan. Myöhemmin puhjenneista sairauksista voi ilmoittaa myös sairausilmoituslomakkeella. Kyselyn vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, mikäli omistaja niin haluaa (ks. ensimmäinen kysymys alla). Lisätietoja kyselystä antaa jalostustoimikunta (jalostus(a)tollerit.fi).
Kiitos jo etukäteen!