Hallituksen järjestäytymiskokous 2017

9.1.2017

Hallituksen vuoden ensimmäinen kokous pidettiin sunnuntaina 8.1. Salossa. Kokouksessa valittiin uudet toimihenkilöt ja toimikuntien kokoonpanot vahvistettiin. Muutoksia viime vuoteen verrattuna ei juurikaan tapahtunut toimihenkilöiden osalta, ainoa muutos oli Heidi Vuorian valitseminen varapuheenjohtajaksi.

Osa toimikunnista pysyi ennallaan, mutta osaan saatiin uutta verta mukaan. Toimikuntien vuoden 2017 kokoonpanot voit tarkistaa täältä. Luonnetoimikunnan puheenjohtajan pesti on vielä auki. Jos kiinnostusta löytyy, niin yhteyttä voi ottaa sihteeriin: sihteeri(a)tollerit.fi.

Noutajarotujärjestöjen yhteistyötoimikunnan edustajaksi valittiin viime vuoden tapaan Krista Hakkala ja varaedustajaksi Heidi Vuoria.

Vuosikokous päätettiin järjestää lauantaina 8.4.2017 Lahdessa. Tarkoituksena on järjestää vuosikokouksen yhteyteen myös rally-tokoon tutustumista.