Jalostustiedustelu

Kasvattajat:
Jalostustiedustelu alla olevalla lomakkeella tulee lähettää hyvissä ajoin, kuitenkin vähintään kuukautta ennen nartun arvioitua juoksuajan alkamista. Jalostuskoirien tulee olla vähintään 22 kk vanhoja, ja koirasta on oltava PEVISA-tulokset. Koirasta on myös liitettävä vähintään yksi kuva tiedusteluun mukaan. Kasvattajan tulee itse ehdottaa väh. yhtä urosta. Tutustu myös jalostussuosituksiin.

Urosten omistajat: yhteydenottolomake⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠
Jalostustiedustelut suunnitteilla olevista jalostusyhdistelmistä
IIlmoitus toimikunnalle jos omistamasi uros on tarjolla jalostuskäyttöön

Toimikunnan jäsen ei voi osallistua sellaisen jalostustiedustelun käsittelyyn, joka koskee hänen omistamaansa tai kasvattamaansa koiraa.

Jalostustiedustelulomake

Omistaja / jalostusoikeuden haltija

Narttu

Liitä mukaan tuore valokuva nartusta (mieluiten sivusta otettu seisotuskuva, korkeintaan vuosi sitten otettu) sekä valinnainen toinen valokuva nartusta (esim pääkuva, tms).

Jalostustoimikunta suosittelee terveyskyselyn täyttämista suunnitellun yhdistelmän uroksesta ja nartusta.
Terveyskyselyn voit täyttää täältä.