MEJÄ

© Mikko Ahti

Metsästyskoirien jäljestyskoe - MEJÄ

Metsästyskoirien avoimen luokan jäljestämiskokeessa koira seuraa vähintään 12 tuntia vanhaa 900-1000 metrin pituista verijälkeä riistarikkaassa maastossa. Voittajaluokassa jäljen on oltava yli 18 tuntia vanha ja pituudeltaan se on 1200-1400 metriä. Kokeen olosuhteet luodaan mahdollisimman todenmukaisiksi. Käytännössä jälkikoiria käytetään mm. liikenteessä loukkaantuneiden hirvien etsimisessä. Mejä jakaantuu avoimeen- ja voittajaluokkaan. Suomessa on useita jälkivalioita ja lisäksi tollerit ovat voittaneet piirimestaruuksia ja menestyneet lajin SM-kisoissa.

Novascotiannoutajien MEJÄ-saavutuksia

MEJÄ pähkinänkuoressa

Kirjoittaja: Tiina Lehtinen

Julkaistu Tolleri-lehdessä 1/2004, päivitetty 9/2012

Mejä-kokeen tarkoituksena on opettaa koira seuraamaan haavoittuneen hirvieläimen jälkeä niin, että koiraa voitaisiin käyttää apuna esimerkiksi hirvikolarissa loukkaantuneen hirven löytämiseksi maastosta. Käytännössä vain harva parkkiintunutkin MEJÄ-koira pääsee oikeasti käytännön jäljelle. Niinpä lajin harrastaminen on pääosin sitä kokeeseen harjoittelua ja kokeita, jotka nekin tuovat tollerille paljon puuhaa ja iloa. Keskityn tässä koejäljen tekoon, harjoitusjälki voi olla mutkitteleva ja vaihtelevan pituinen ja siinä voidaan haastavuutta haettaessa käyttää myös mitä mielikuvituksellisempia maastopohjia.

MEJÄ-jälki tehdään lumettomalle maalle metsäiseen maastoon pesusienen avulla. Koejälki merkitään piilomerkein. Tämä tarkoittaa, että puihin laitetaan merkkejä kuljetun reitin osoittamiseksi puiden taakse niin, että merkit eivät näy silloin kun jälkeä kuljetaan samaan suuntaan kuin mitä veretettäessä on kuljettu. Vaikeissa maastokohdissa sallitaan kokeessakin avomerkintä. Koejälki veretetään naudan tai hirvieläimen verellä. Veri jaetaan tasaisesti koko jäljelle. Riistaeläintä näyttelee kokeessa jäljen päähän laitettava hirven tai peuran sorkka.

Jokaiselle koiralle tehdään oma jälki, mikä merkitsee koiran ohjaajalle hikistä urakkaa koetta edeltävänä päivänä. Jokainen kilpailija nimittäin tekee yhtä monta jälkeä, kuin mitä tuo itse koiria kokeeseen, vaikkakin itse tekemälleen jäljelle ei koskaan mennä kisaamaan. Jäljet tehdään pareittain ja aloittelevana harrastajana voi toivoa itselleen kokeneen parin, jolloin suunnistustaitoa ja muuta jäljentekoa voi opetella jälkiä tehtäessä. Usein jälkien teko aloitetaan suunnistamalla jälki maastoon ja merkaten kuljettu reitti avomerkeillä eli selvästi näkyvillä metsäkrepeillä. Tämän jälkeen sama reitti kuljetaan uudestaan verettäen ja vaihtaen avomerkkien tilalle piilomerkit. ensimmäinen 10 m alusta merkataan avomerkein, sillä tämän pätkän koiran ohjaaja saa ohjata koiraa.

Jäljen tekijä lähtee koepäivänä maastoon tekemänsä jäljen oppaaksi eli pitämään huolta siitä, että tuomari tietää missä jälki kulkee. Kokeen jälkeen opas vielä purkaa tekemänsä jäljen merkit pois maastosta, eli metsälenkkiä tulee kokeessa kävijälle tuntuvasti.

Koejälkiä koskevia yleisiä sääntöjä

Samaa jälkimaastoa ei käytetä koskaan useammin kuin viiden viikon välein. Tämä on hyvä huomioida myös harjoitusmaastoja valitessa. Sopivia maastoja ovat esimerkiksi metsämaasto, hakkuualue, luonnonniitty, tiheikkö, taimikko, kuljettava suo ja heinikko. Polkujen ja metsäautoteiden ylikin jälki voi hyvin mennä, mutta veretettäessä tällaisen kulku-uran poikki, sieni nostetaan ylös uran kohdalla. Maaston tulisi olla mahdollisimman vaihtelevaa ja riistarikasta. Vältettäviä maastokohtia ovat jäte- ja lantakasat, pintakuoritut maastot, isot ja laajat kallioalueet, yleiset ja liikennöidyt tiet, louhikot, jyrkänteet, jyrkkäreunaiset isot ojat, riistan pesimispaikat, aidat ja viljelypellot.

Jäljen lähtö ja loppu ovat aina vähintään 60 metriä tiestä. Lähdöstä, makuilta ja kaadolta (lopusta) rikotaan maan pintaa n. 30 cm X 30 cm suuruiselta alueelta. Verta yhdelle jäljelle käytetään luokasta riippumatta 1/3 litraa. Lähdössä sieni laitetaan potkitulle maalaikulle ja siihen kaadetaan verta sientä käännellen niin, että sitä tulee sienen joka puolelle. Kun sieni on kasteltu, lähdetään kulkemaan sieni narun päässä perässä eteenpäin merkaten samalla kuljettua matkaa. Matkalle tehdään makauksia, kulmia ja katkoja luokasta riippuen. Makaus ei saa kuitenkaan koskaan olla 50 m lähempänä kulmaa tai kaatoa. Koejäljen sivun pituus on vähintään 150 m ja jäljen etäisyys taloista ja muista jäljistä on vähintään 200 m.

© Tiina Lehtinen

Avoimen luokan jälki

Avoin luokka on metsästyskoirien jäljestämiskokeen alin kilpailuluokka, johon osallistuvan koiran tulee olla vähintään 9 kk ikäinen. Avoimen luokan jäljen pituus on 900-1 000 m ja siinä on kaksi suorakulmaista käännöstä (90°). Kulmilla on makaukset, joissa pintamaa rikotaan kuten alussa ja verta lisätään sieneen. Avoimen luokan jäljellä verta lisätään aina 1/3 alkuperäisestä määrästä, eli alussa kolmasosa ja kahdella makauksella molemmilla kolmasosa. Lopussa kaadon makaukselle lisätään vielä muutama tippa verta. Makausta tehtäessä huolehditaan, että verta tulee sienestä koko auki potkitun makauksen alueelle eli laidasta laitaan. Avoimen luokan jälki tehdään vähintään 12 tuntia ennen koetta, käytännössä koejäljet saattavat tässäkin luokassa olla yli 15, jopa 24 tuntia vanhoja.

Voittajaluokan jälki

Voittajaluokka on ylempi kilpailuluokka kokeessa ja siihen saa osallistua koira, jolla on näyttelytuloksen lisäksi kaksi ykköstulosta avoimesta luokasta. Jäljen pituus on 1200-1400 m ja jäljessä on kolme suorakulmaista käännöstä, joista yhdellä on veretön katkos. Jäljellä on neljä makausta suorilla osuuksilla (ei kulmissa, kuten avoimessa luokassa), mutta vain yksi makaus/osuus. Katko on vähintään 300 m ennen jäljen loppua. Katko tehdään kulkemalla ensin 15 m suoraan, sitten sieni nostetaan irti maasta ja siirrytään 2-5 m jäljen sivuun ja 15 m takaisinpäin. Sitten suorakulmaisen käännöksen jälkeen kuljetaan eteenpäin vielä 10 m, jonka jälkeen sieni lasketaan takaisin maahan ja jatketaan jäljen vetämistä. Verta käytetään tasaisesti lisäten jäljen alussa ja makauksilla kullakin 1/5 verimäärästä ja loppuun muutama tippa. Jäljen ikä on kokeessa vähintään 18 tuntia.

Oppaana kokeessa

Jokainen jäljentekijä siis opastaa jäljen. Näin ainakin periaatteessa, aloittelijoiden onnistuu toisinaan sopia asiaan helpotuksia. Ennen aloitusta opas vie sorkan muovipussissa tieltä jäljen lopun kohdalta kaadolle (lopun potkitulle makaukselle). Sama sorkka on kokeessa kaatona useammalla jäljellä. Opas tuo pussin pois maastosta autolle ja ottaa mukaansa puhtaan muovipussin, jolla tuo sitten sorkan pois maastosta, kun jäljestys on päättynyt. Käytetty sorkkapussi oppaan taskussa saattaisi häiritä koiraa.

Ennen lähtöä opas kertoo tuomarille jäljen iän ja tekijät sekä antaa tuomarille yleispiirteisen kuvauksen jäljestä (esimerkiksi kulkusuunnat ja katkon paikan). Opas kulkee tieltä tuomarin, koiranohjaajan ja koiran edellä jäljen alkuun, jossa hän ilmoittaa tuomarille, mistä jälki alkaa. Koira kulkee aina jälkeä ensimmäisenä, tuomari tulee ohjaajan perässä ja opas viimeisenä. Opas pysyy aina jäljellä! Jos koira lähtee tekemään lenkkiä sivuun, tuomari saattaa mennä perässä, mutta opas jää seisomaan jäljelle. Oppaan on tärkeää muistaa, ettei tässä vaiheessa unohdu seuraamaan koiraa, muuten ovat kaikki pian eksyksissä. Tuomari voi sitten kehottaa opasta jatkamaan matkaa, kun koira on palannut jäljen päälle.

Opas ilmaisee tuomarille lähestyvän makauksen, kulman, katkon ja kaadon esim. nostamalla kättään tai kuiskaamalla asian. Tätä tarkoitusta varten jäljelle merkataan etumerkit oppaan muistinvirkistykseksi. Mikäli koira joudutaan palauttamaan jäljelle hukan jälkeen, oppaan tehtävä on osoittaa, missä jälki kulkee.

Jälkeä tehdessä merkkejä tulee siis käyttää niin, että varmasti tietää, että ei eksy jäljeltä. Paras tapa on merkata hintalapuilla vaikka jokaisen puun takapuoli niin, että taakse katsoessaan pystyy hyvin näkemään kuljetun uran ja määrittämään suunnan. Toiset tarvitsevat enemmän merkkejä kuin paljon metsässä liikkuneet ja kauan harrastaneet. Jälkeä tehdessä voi myös painaa mieleensä tai kirjoittaa muistiin hyviä maamerkkejä, esimerkiksi isoja kiviä, ojia ja kaatuneita puita. Jälki puretaan eli merkit kerätään pois vasta kokeen päätyttyä tai kun koiran ohjaaja ja tuomari ovat siihen luvan antaneet.

Kokeen kulku ja arvostelu

Kokeessa on siis kaksi luokkaa, avoin- ja voittajaluokka. Kaksi kertaa ykköstuloksen saanut koira siirtyy avoimesta luokasta voittajaluokkaan ja kolme kertaa voittajaluokan ykköstuloksen saaneesta koirasta tulee jäljestämisvalio (FIN JVA), mikäli sillä on vaadittava näyttelytulos (vähintään sininen nauha virallisesta luokasta).

Ensin kokeessa arvostellaan laukauksen sieto, johon koiran ohjaaja vie koiran jälkinarussa. Koirat sidotaan puihin erilleen toisistaan ja ohjaajat poistuvat vähän matkan päähän. Laukaus ammutaan kerran ja koirien tulee osoittaa, etteivät pelkää laukausta. Koirat kyllä saavat reagoida ääneen, mutta ratkaisevaa on se, että ne pystyvät palautumaan laukauksen jälkeen. Koiran hylkääminen paukkutestissä on tuikiharvinaista. Laukauksensiedon hyväksytysti suorittaneet koiran jatkavat jäljelle kukin vuorollaan. Jäljestys tapahtuu 6 m pitkässä jälkinarussa ja yleensä valjaissa. Jäljestys tapahtuu koiran nenään luottaen: jos koira poistuu jäljeltä, ohjaaja seuraa perässä ja antaa koiran työskennellä vapaasti jäljen löytämiseksi. Koira saa etsiä kadottamaansa jälkeä korkeintaan kolme minuuttia (tuomari tulkitsee ajan käytön). Hukka tuomitaan, jos koira poistuu jäljeltä osoittamatta halua palata jäljelle takaisin ja tuomari toteaa, ettei koira pysty jälkeä uudelleen tavoittamaan.

Jäljestämisaika on korkeintaan 45 minuuttia. Hyvä suoritus ei kuitenkaan ole aina nopein suoritus, sillä koira voi olla myös liian nopea. Hyvässä suorituksessa pysytään aikarajoissa, mutta kukaan ihmisistä ei joudu juoksemaan koiran perässä. Liian nopeaa koiraa jarrutetaan tasaisesti jälkihihnaa tiukalla pitämällä, ei nykimällä. Koe keskeytetään kolmannen hukan jälkeen, ajan ylityttyä tai kun koiralla ei muuten ole enää edellytyksiä saada palkintoa kokeesta. Ohjaajalla on myös oikeus keskeyttää, mutta sille pitäisi aina olla hyvä syy. Tarkoituksena on kuitenkin aina antaa koiralle mahdollisuus ja hyvä jäljestyskokemus.

Koiran tultua kaadolle on sille annettava riittävästi liikkumatilaa, jotta sen käyttäytyminen voidaan arvostella. Koiran tulee omatoimisesti osoittaa kaato. kaatoa raatelevaa koiraa ei palkita. Noutajat usein noutavat sorkan ohjaajalle.

Arvostelussa koiralle annetaan pisteitä yhteensä 0-50. Työskentelyssä arvostellaan jäljestämishalukkuus, jäljestämisvarmuus, työskentelyn etenevyys sekä lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky. Lisäksi arvostellaan käyttäytyminen kaadolla ja yleisvaikutelma. Palkintosijat ovat 1, 2 ja 3. Jos jonkin osa-alueen pistemäärä on 0, koiraa ei palkita.

Harjoittelua ja eikun kokeeseen!

Harjoitellessa ei tarvitse pitää tiukasti kiinni jäljen vanhettamisajoista, harjoitella kannattaa niin uunituoreella kuin vanhallakin jäljellä. Aluksi kannattaa myös harjoiteltaessa merkata jälki hyvin, jotta voi tarvittaessa puuttua koiran työskentelyyn, jos se hairahtuu jäljeltä. Tällöin oppii myös itse käyttämään sopivasti merkkejä jäljellä. Eri koetoimikunnat käyttävät erilaisia merkkejä kokeissaan, suosituimpia lienevät oranssit hintalaput ja krepit.

Harjoittelun voi aloittaa aivan suoralla tai yksikulmaisella jäljellä. Kun koira huomaa muutaman kerran jälkeen, mistä on kysymys, ei harppaus kokeeseenkaan ole enää suuri. Tulos 0 mejästä ei tarkoita, ettei koira osaa! Usein palkinnotta jäämisen syy on esimerkiksi metsässä liikkuneet eläimet, huono sää tai jopa ohjaajan osaamattomuus, mutta harjoituksin ja koekäynnein koirasta tulee varmempi ja ohjaajakin oppii ohjaamaan. Mejässähän ei koiraa "ohjata" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta täysin merkityksetöntä ei ole perässä kulkijankaan toiminta. Hyvä ohjaaja oppii lukemaan koiraa ja osaa oikealla hetkellä kehoittaa ja oikealla hetkellä olla hiljaa. Hän seuraa koko ajan tiiviisti koiran tekemisiä ja pysähtyy, jos koira pysähtyy ja jatkaa matkaa kun koirakin niin tekee. Näin ohjaaja ei koskaan kannusta koiraa väärään suuntaan ja opettaa koiralle, ettei ohjaajasta kannata suuntaa katsoa vaan pitää luottaa kirsuun.

Kokeista ilmoitetaan muun muassa Koiramme-lehdessä, Nuusku-lehdessä ja paikallisten noutajakoirayhdistysten lehdissä sekä internetissä eri yhdistysten sivuilla (esim. www.noutajat.com ja www.spanieliliitto.fi). Usein järjestävän yhdistyksen koirat ovat kokeeseen etusijalla, joten ajoissa kannattaa olla liikkeellä, mikäli kokeeseen mielii. Peruutuspaikkojakin kannattaa aina kysellä, koska esimerkiksi juoksun yllättämät nartut eivät voi osallistua kokeeseen. Koemaksu maksetaan usein vasta koepaikalla, mutta asia pitää varmistaa aina järjestäjältä. Ilmoittautua voi samalla kaavakkeella kuin näyttelyihin, sillä lomakkeen alaosassa on kokeita koskevia kysymyksiä. Nykyään koeilmoittautumiselle on omakin kaavake, joka löytyy netistä www.noutajat.com-sivuilta. Ilmoittautumismaksu vaihtelee järjestäjän mukaan, mutta on yleensä n. 30 euroa, mikäli tekee jäljen. Jäljenteosta laistavat jäävät käytännössä usein ilman koepaikkaa tai ainakin saattavat maksaa jopa kaksinkertaisen koemaksun.

Tässä lyhyt oppimäärä mejään tähtääville. Laji saattaa kuulostaa hirveän monimutkaiselta, vaativalta ja työläältä, mutta oikeastaan se ei näistä ole muuta kuin työläs. Laji on kuitenkin myös antoisa ja monelle koiralle erittäin mieluisa, joten kannattaa kokeilla. Aloittaa voi vanhemmankin koiran kanssa, eikä kilpailukynnystä pidä nostaa mielessään turhan korkealle. Harjoittelemaan voi lähteä jo pian hankien hellitettyä ja koettakin kokeilla jo tulevalla kaudella. Monet alueelliset yhdistykset järjestävät pikakursseja aloittelijoille ja koejärjestäjät ottavat mielellään kokeisiinsa harjoittelemaan jäljentekoa, mikäli ei kylmiltään uskalla oman koiran kanssa mukaan.