Luonne

Novascotiannoutaja eli tolleri on luonteeltaan iloinen ja toimelias. Houkutteluominaisuuksien ansiosta tolleri tekee monesti vapaana ollessaan syöksähteleviä liikkeitä muistuttaen näin meitä alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan. Tollerilla riittää toimintatarmoa ja se onkin innokas harrastuskaveri lajiin, kuin lajiin. Tolleria voisi kuvailla koiramaailman sirkuspelleksi, joka tempuillaan koettelee jatkuvasti omistajansa nauruhermoja ja venymiskykyä. Luonteenpiirteistä löytyy myös aimo annos itsepäisyyttä sekä herkkyyttä. Tolleri suhtautuu kaikkiin ihmisiin hyväntahtoisesti. Silti oman lauman ihmiset ovat aikuiselle tollerille ne tärkeimmät, ja vieraat ihmiset voivat monesti olla tollerille täysin merkityksettömiä.

Rotumääritelmässä tollerin luonnetta kuvataan seuraavasti: ”Erittäin älykäs, helposti koulutettava ja hyvin kestävä. Vahva ja taitava uimari, synnynnäinen ja sisukas noutaja sekä maalla että vedessä. Koira säntää liikkeeseen heti saadessaan pienimmänkin merkin siitä, että sen odotetaan noutavan jotakin. Suuri noutohalu ja leikkisyys ovat välttämättömiä ominaisuuksia novascotiannoutajan työssä.” 

Jalostuksen tavoiteohjelmassa tollerin jalostuksen tavoitteeksi luonteen osalta on kerrottu seuraavaa: ”Novascotiannoutaja on monipuolinen harrastuskoira, jolla tulee myös tulevaisuudessa säilyä kyky toimia noutajana sekä lintuja houkuttelevana metsästäjän apurina.” sekä ” Luonteen ja temperamentin tulee olla älykäs, leikkisä ja kestävä. Arkuus ja aggressiivisuus ovat ei-toivottuja luonteenpiirteitä noutajalle.”