Aikuiset koirat

Jos haluat ilmoittaa aikuisen koiran välitykseen, ole yhteydessä pentuneuvojaamme:

Tutta Paajanen, sähköposti: pentuneuvoja(a)tollerit.fi
 

Välitettävänä olevat aikuiset koirat:

Rauhallista kotia etsii rakas Sulo

5- vuotias novascotiannoutajapoika Salosta etsii vastuullista ja ymmärtäväistä kotia. Sulo kaipaa rutiineja elämäänsä, joita en itse hänen elämäänsä valitettavasti pysty tarpeeksi tarjoamaan. Sulo on luonteeltaan vilkas ja energinen, lempeä sekä utelias poika. Mukana kaikessa touhuissa aina täysillä. Lisäksi myös hieman arka ja herkkä. Arkuus ja epävarmuus näkyy arjessa levottomuutena, usein kotona rauhaton ja seuraa tekemisiäni.

Lenkillä hajut vie kovasti, metsästysvietti on voimakas. Lasten kanssa tulee toimeen, hieman ehkä pelkää kun lapset kovaäänisiä ja nopeita liikkeissään. Kissaan myös tottunut, herkästi lähtee jahtaamaan. Verijälkeä ollaan yhdessä puuhailtu, tästä pitää. Motivoituu ruualla hyvin. Perustottelevaisuus kunnossa, usein vain vauhtia liikaa näiden oppien käyttämiseen.

Sulo on koko ikänsä elänyt toisen koiran kanssa ja tukeutunut tähän. Tavallaan toivoisin, että uudessa kodissa olisi lajitoveri, mutta toisaalta yksin ollessaan saisi paremmin tukea ja ohjausta. Muita uroksia ei oikein siedä, nartuista luonnollisesti pitää kovasti. Asumme rivitalon päätyasunnossa, ideaalitilanteessa Sulo saisi asua omakotitalossa mutta rauhallinen rivarikotikin riittävä. Nykyään seinänaapurinamme asuu äänekäs uroskoira, jonka haukkumisesta stressaantuu kovasti. Vieraisiin ihmisiin suhtautuu epäluuloisesti.

Tärkeintä olisi, että uudessa kodissa voitaisiin tarjota Sulolle vakaa ja säännöllinen arki, jossa asiat tapahtuu suht tutussa järjestyksessä. Ymmärrystä siihen, miten Sulo maailmaa näkee ja lempeää ohjausta sen kohtaamiseen. 

Yhteydenotot essi.jurva@gmail.com⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠