Rotumääritelmä

Alkuperämaa
Kanada

Käyttötarkoitus
Noutaja, joka juoksee, hyppii ja leikkii rantaviivan tuntumassa aivan sorsien näkyvillä, katoaa ajoittain näkyvistä ja ilmestyy jälleen. Metsästäjä pysyttelee piilossa ja heittää koiralle keppejä tai palloa, jotta se liikkuu oikealla tavalla. Koiran leikkisä toiminta herättää sorsien uteliaisuuden ja houkuttelee ne ampumaetäisyydelle, minkä jälkeen koira noutaa kuolleet ja haavoittuneet linnut.

FCI:n luokitus
Ryhmä 8 noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat, alaryhmä 1 noutajat
Käyttökoetulos vaaditaan.

Lyhyt historiaosuus
Novascotiannoutaja kehitettiin Nova Scotian alueella 1800-luvun alussa houkuttelemaan ja noutamaan vesilintuja.

Yleisvaikutelma
Keskikokoinen, voimakas, tiivis, tasapainoinen ja lihaksikas koira. Luusto keskivahva tai vahva. Erittäin ketterä, valpas ja päättäväinen. Ilme on usein hieman surumielinen, mutta kun koira pääsee työhön sen olemus muuttuu keskittyneeksi ja innostuneeksi. Työskennellessään koira liikkuu nopeasti ja syöksähdellen, pää miltei selkälinjan tasolla ja runsashapsuinen häntä jatkuvassa liikkeessä.

Käyttäytyminen ja luonne
Erittäin älykäs, helposti koulutettava ja hyvin kestävä. Vahva ja taitava uimari, synnynnäinen ja sisukas noutaja sekä maalla että vedessä. Koira säntää liikkeeseen heti saadessaan pienimmänkin merkin siitä, että sen odotetaan noutavan jotakin. Suuri noutohalu ja leikkisyys ovat välttämättömiä ominaisuuksia novascotiannoutajan työssä.

Pää
Puhdaslinjainen ja hieman kiilamainen.

Kallo
Leveä ja vain hieman pyöristynyt, niskakyhmy ei ulkoneva, posket litteät. Keskikokoisen uroksen pää on noin 14 cm leveä korvien välistä ja kapenee kirsun tyven 3,8 cm:iin. Pään pituus niskakyhmystä kirsuun on noin 23 cm, mutta pään tulee olla suhteessa koiran rungon kokoon.

Otsapenger
Kohtuullinen

Kirsu
Kapeneva, avarat sieraimet. Kirsu karvapeitteen värinen tai musta.

Kuono
Kapenee suorassa linjassa otsapenkereestä kirsuun. Alaleuka vahva mutta ei ulkoneva. Kuonon alalinja lähes suora suupielestä leukaluun kulmaan, kuono on tyvestä syvempi kuin kärjestä. Karva kuonossa on lyhyttä ja ohutta.

Huulet
Melko tiiviit, muodostavat sivulta katsoen loivan kaaren. Eivät raskaat tai riippuvat.

Leuat/hampaat
Leuat niin vahvat, että koira pystyy kantamaan kookasta lintua, pehmeä ote riistasta on tärkeä ominaisuus. Tiivis leikkaava purenta, täysi hampaisto.

Silmät
Etäällä toisistaan, mantelinmuotoiset ja keskikokoiset. Väri vaihtelee meripihkasta ruskeaan. Ilme ystävällinen, valpas ja älykäs. Luomien väri sama kuin huulten.

Korvat
Kolmionmuotoiset, keskikokoiset, korkealle ja taakse kiinnittyneet. Korvan tyvi vain hieman kohollaan. Hapsutus korvan takaosassa runsasta, korvan pyöristyneessä kärjessä karva on lyhyttä.

Kaula
Lihaksikas ja hyväasentoinen, keskipitkä ja kuiva, ei löysää kaulanahkaa.

Runko
Ylälinja: Vaakasuora.
Selkä: Lyhyt ja suora.
Lanneosa: Vahva ja lihaksikas.
Rintakehä: Syvä, kyynärpäihin ulottuva. Kylkiluut kaarevat. Runko ei saa olla tynnyrimäinen eikä litteä.
Vatsaviiva: Kohtuullisesti kohoava.

Häntä
Häntä seuraa lantion luonnollista, loivaa kaltevuutta. Tyvestä paksu, näyttävä ja runsashapsuinen. Viimeinen nikama ulottuu vähintään kintereeseen. Hännän asento voi olla selkälinjan alapuolella paitsi koiran ollessa valppaana, jolloin häntä voi kaartua korkealle selän ylle koskettamatta kuitenkaan koskaan runkoa.

Raajat
Eturaajat: Yhdensuuntaiset, suorat ja vahvaluustoiset.
Lavat: Lihaksikkaat, lapaluut viistot ja tiiviit niin, että selvästi erottuva säkä liittyy kauniisti lyhyeen selkään. Lapaluu ja olkavarsi suunnilleen yhtä pitkät.
Kyynärpäät: Tiiviit, eivät ulos eivätkä sisään kiertyvät. Liikkuvat suoraan rungon myötäisesti.
Välikämmenet: Vahvat ja hieman viistot.
Etukäpälät: Käpälät keskikokoiset, tiiviit ja pyöreät, varpaiden välissä selvä ihopoimu. Kaarevat varpaat ja paksut päkiät. Kannukset voidaan poistaa. (Huom. Suomessa typistyskielto).
Takaraajat: Lihaksikkaat, leveät ja vahvat. Taka- ja etukulmaukset keskenään tasapainossa. Reisi ja sääri suunnilleen samanpituiset.
Reidet: Hyvin lihaksikkaat.
Polvet: Hyvä polvikulmaus.
Kintereet: Matalat, eivät käänny sisään- eivätkä ulospäin. Ei kannuksia. (Huom. Suomessa typistyskielto)
Takakäpälät: Kuten etukäpälät.

Liikkeet
Liikkeissä yhdistyy voima, jäntevyys ja eloisuus. Etuaskel on pitkä ja takaraajan työntö voimakas. Käpälät eivät saa kääntyä sisään- eivätkä ulospäin, ja raajat liikkuvat yhdensuuntaisesti. Vauhdin lisääntyessä raajat siirtyvät samalle linjalle (yksijälkisyys) ylälinjan pysyessä vakaana.

© Janne Penttinen

Karvapeite
Karva

Novascotiannoutaja on jalostettu noutamaan hyytävän kylmästä vedestä ja sillä tulee olla vettä hylkivä, kaksinkertainen, keskipitkä ja kesipehmeä karvapeite. Aluskarva pehmeä ja tiheä. Karvapeite voi olla selän päällä hieman laineikas mutta on muuten suora. Kaulassa karva voi muodostaa pitkiä, avoimia laineita etenkin talvella. Hapsut ovat pehmeät kaulassa sekä korvien ja reisien takana. Eturaajoissa on kohtuullisesti hapsuja.

Väri
Punainen tai oranssi eri sävyissään, hapsuissa ja hännän alapuolella karva on vaaleampaa. Yleensä koiralla on valkoinen merkki vähintään yhdessä seuraavista kohdista: hännänpää, käpälät (ei ranteen yläpuolelle ulottuva), eturinta tai piirto päässä. Hyvää koiraa ei pidä rangaista valkoisten merkkien puuttumisesta. Kirsun, huulien ja silmäluomien pigmentin tulee olla karvapeitteen väriin sopiva lihanväri, tai musta.

Koko
Ihannekoko 18 kk täyttäneillä uroksilla 48–51 cm, nartuilla 45–48 cm. +/- 2,5 cm poikkeama ihannekorkeudesta sallitaan.
Paino: Painon tulee olla suhteessa koiran kokoon ja luustoon. Ohjeellinen paino: täysikasvuiset urokset n. 20–23 kg, nartut n. 17–20 kg.

Virheet
Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin.

  • Nouseva tai laskeva kuononselkä
  • Jyrkkä otsapenger
  • Vaaleanpunainen kirsu
  • Kirsu, silmänympärykset ja silmät virheellisen väriset
  • Yläpurenta
  • Suuret, pyöreät silmät
  • Köyry tai notko selkä
  • Heikko lanneosa
  • Häntä selkälinjan alapuolella koiran liikkuessa; liian lyhyt häntä, nikamavika hännässä, häntä joka kaartuu niin paljon että koskettaa selkää
  • Pehmeät ranteet
  • Hajavarpaiset tai litteät käpälät
  • Avoin karvapeite (ei tarpeeksi sileä vaan pörröinen)
  • Puutteellinen rungon voimakkuus aikuisella koiralla
  • Enemmän kuin 2,5 cm yli tai alle ihannekorkeuden

Hylkäävät virheet

  • Arkuus aikuisilla koirilla
  • Laikullinen kirsu
  • Yli 3 mm yläpurenta
  • Alapurenta, vino purenta
  • Varpaiden välissä olevien ihopoimujen puuttuminen
  • Valkoinen väri lavoissa, korvien ympärillä, niskassa, selässä tai kyljissä
  • Hopeinen tai harmahtava väri tai mustat alueet karvapeitteessä
  • Muut värit kuin punaisen tai oranssin vivahteet
  • Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen

HUOM.
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.
Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.