Ilmoittautuminen

Tollerileiri Korpilahdella matkailutila Surkeenjärvellä 3-5.7.2026!

 

Ilmoittautumiset 1.4.-1.5.2026 välisenä aikana tälle sivulle avautuvalla lomakkeella! Ilmoittautuminen päättyy aikaisemmin, mikäli koirakkopaikat ovat jo täynnä. Lomake avautuu klo 8.00!

Leirille osallistuvan on oltava Novascotiannoutajat ry jäsen. Koiran ohjaajan tulee olla yhdistyksen jäsen, mutta muun perheen ei tarvitse olla.

Lomakkeen lähettämisen jälkeen saat ilmoittamaasi sähköpostiin vahvistuksen. Laskun saat sähköpostilla ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.

 

Leirille tulon peruuntuminen

Ilmoittautuminen on sitova. Maksetut leirimaksut palautetaan lähtökohtaisesti vain lääkärin- tai eläinlääkärintodistusta vastaan. 

Koulutukset

Koulutuksia järjestetään lauantaina klo 9-12 ja 13-15 välisenä aikana, sunnuntaina koulutus on vain klo 9-12.

Koulutuspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähtökohtaisesti koirakkopaikkoja 1 per ohjaaja. Koulutusten ryhmäjaot tehdään ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen ja koulutusten lopullinen ryhmäjako ilmoitetaan kesäkuun puoleen väliin mennessä.

 

Majoitukset

Pyydämme ottamaan huomioon, että samassa huoneessa voi majoittua myös muita leirillä olijoita. Varaathan koiralle tarvittaessa mukaan häkin tai aitauksen. Toiveet huonekaverista voit antaa ilmoittautumisen yhteydessä. Yhden hengen majoituksia on rajoitetusti ja huoneet jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Majoituspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tiedustelut: Annariina Jahnsson, Anxsu82(at)gmail.com, 0443700182

 

HUOM! Mikäli taloudestasi osallistuu esimerkiksi kaksi aikuista ja useampi koira, niin kannattaa tehdä ilmoittautuminen kahteen kertaan erikseen. Näin koirille suunnatut koulutukset on helpointa täyttää ilmoittautumislomakkeella sekä laskutus on helpompaa.

TOLLERILEIRI 2026 – ILMOITTAUTUMISLOMAKE

Ilmoittautuminen on sitova. Lomake avautuu 1.4.2026 klo 8.

Ilmoittautuminen Tollerileirille 2026

1. OSALLISTUJAN TIEDOT

(Vahvistus ja lasku lähetetään sähköpostiosoitteeseen)

Olen Novascotiannoutajat ry:n jäsen: (Jäsenyys vaaditaan osallistumiseen)

2. LEIRILLE OSALLISTUVAT HENKILÖT

3. KOIRAN / KOIRIEN TIEDOT

Täytä alle koulutukseen osallistuvan koiran tiedot. Koiran ohjaajan tulee olla yhdistyksen jäsen.

Koulutuspaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Turistikoirat, jotka eivät osallistu koulutuksiin listataan näiden alapuolella.

HUOM! Mikäli taloudestasi osallistuu koulutuksiin useampi koirakko, niin kannattaa lähettää ilmoittautuminen jokaisen koulutukseen osallistuvan koirakon osalta erikseen. Näin koirille suunnatut koulutukset on helpointa täyttää ilmoittautumislomakkeella sekä laskutus on helpompaa.

Sukupuoli
Koulutuksiin osallistuminen

Minulla on lisäksi koira(t), jotka osallistuu leirille, mutta ei koulutuksiin:

4. MAJOITUSVALINNAT

Valitse majoitusmuoto:

5. RUOKAILUT

Ruokailut kuuluvat leiripakettiin

●      51 € / viikonloppu/hlö (aamupala sisältyy huoneen hintaan, jos majoitut päätalossa)

●      65 € / viikonloppu/hlö (aamupala ei sisälly huoneen hintaan, esim. Tiinan tupa, Jaakon talot, asuntoauto/vaunu, teltta)

Erityisruokavaliot:

Lapsialennukset majoitus/ ruokailut:
4–12- vuotiaat 50 % alennus majoituksesta/ ruokailuista
Alle 4- vuotiaat maksutta

6. LISÄMAKSUT

Leirimaksu koskee jokaista leiriläistä, joka on yli 16- vuotias. Leirimaksulla voi osallistua koulutuksiin tai luennolle. Vaikka ei osallistu niin leirimaksu on pakollinen. 

7. SAAPUMINEN JA MUUT TIEDOT

8. HYVÄKSYNNÄT

Ymmärrän, että maksetut leirimaksut palautetaan vain lääkärin- tai eläinlääkärintodistuksella.
Annan luvan käyttää tietojani leirin järjestämiseen.

9. LÄHETYS

Lähetä lomake sähköisesti järjestäjän ohjeiden mukaan.
Saat vahvistuksen sähköpostiisi heti ilmoittautumisen jälkeen.
Lasku toimitetaan ilmoittautumisajan päätyttyä

Ethän ole robotti? Kirjoita yhteenlaskun vastaus alle.