Terveyskampanjat 2019
28.12.2018
Selkälausuntokampanja jatkuu myös vuoden 2019 ajan, mutta siihen liittyviä tukisummia on hieman korjattu aiemmasta kampanjasta. Lisäksi uutena mukaan tulee myös tukikampanja CDDY-geenitestillle.
Selkälausuntokampanjan jatko
Yhdistys on päättänyt jatkaa selkälausuntokampanjaa vielä vuoden 2019 ajan. Selkälausuntojen määrä on kolminkertaistunut vuonna 2018 vuoteen 2017 verrattuna, joten hienosti jäsenistö on lähtenyt mukaan kampanjaan. Yhdistys saa todella tärkeää tietoa tollereiden selkätilanteesta.
Yhdistys tukee yhdistyksen jäsenten omistamien tollereiden virallisia selkälausuntoja, jotka lausutaan Kennelliitossa aikavälillä 1.1. – 31.12.2019. (Selkälausunnon päiväys tarkistetaan jalostustietokannasta ennen tuen myöntämistä.) Lausunnon voi pyytää myös vanhemmista ns. epävirallisena otetuista selkäkuvista, jos ne täyttävät kriteerit, mitkä virallisille tutkimuksille on asetettu. Kuvan lähettää Kennelliittoon eläinlääkäriasema ja kuvasta pitää löytyä mm. koiran rekisterinumero.
Tuki on 25€ välimuotoisesta lanne-ristinikamasta (LTV) ja nikamaepämuodostumasta (VA) annettavasta lausunnosta tai LTV, VA ja spondyloosista (SP) annettavasta lausunnosta. LTV ja VA lausunnot saa kuvaushetkellä alle 2-vuotiaasta koirasta. SP-lausunnon yli 2-vuotiaasta koirasta. Huom. pelkästä LTV tai VA-lausunnosta tukea ei makseta.
Selkälausunnon tukihakemus lähetetään siihen tarkoitetulla lomakkeella suoraan taloudenhoitajalle. Vuoden 2018 puolella valmistuneista lausunnoista maksetaan aiemman 31.12.2018 asti voimassa olevan kampanjan mukainen tuki, 1.1.2019 lähtien valmistuneista lausunnoista maksetaan tuki uuden kampanjan mukaisesti.
CDDY-tukikampanja
Novascotiannoutajat ry tukee vuoden 2019 aikana tilattuja tai valmistuneita CDDY-geenitestejä 20€:lla. Tuki maksetaan yhdistyksen jäsenten novascotiannoutajien testituloksista jälkikäteen, kun tulos lähetetään yhdistyksen kotisivuille lisättäväksi geenitestin tuloksen ilmoittaminen -lomakkeella. Tuen hakemista varten jalostustoimikunnalle tulee lähettää myös raportti geenitestin tuloksesta.
CDDY on kondrodystrofian ja välilevyjen rappeuman (IVDD) geenitesti. Katso lisätietoa sairaudesta ja geenitestistä jalostustoimikunnan tiedotteesta. Yhdistys suosittelee ensisijaisesti jalostuskoirien geenitestaamista, jotta saamme kartoitettua rodun tilannetta mutaation levinneisyyden suhteen. Koiria, joista kumpikin omaa kaksi mutaatiota, ei suositella yhdistettävän.